torstai 17. huhtikuuta 2014

Karvakavereita

Viime viikonloppuna shelttinaiset Nelda ja Tara olivat ekaa kertaa hoidossa "Caramean koirahoitolassa". Tara on minulle vanha tuttavuus; olen tuntenut sen oikeastaan melkein sen koko elämän (10 vuotta). Nelda on näistä kahdesta nuorempi, ja se on ollut vähän etäinen minua kohtaan. Nyt kuitenkin, kun sain sen yökyläilemään, se lämpeni minulle, ja voi jösses että on ihana tapaus! Nelda on tosi läheisyydenkaipuinen ja kulkee perässä kuin perskärpänen. Lisäksi se alkaa innostuessaan haukkua, aivastella ja pitää sellaista hurisevaa "hrrrr, hrrrr, hrrr!" -ääntä. Aivan tajuttoman lutuinen luttana. Tarasta jo tiesinkin, että se on ihuna wanha mumma. ♥ Poikaystävänikin ihastui näihin ihan täysin, joten pikkuakat tulevat varmasti jatkossakin hoitoon meille.

Nelda


Tara ja Nelda


Ja meidän Odessa voi edelleen pörheästi & pulskeasti. 


Se on nykyään tosi rakastanut poikaystäväänikin, ja tunne taitaa olla molemminpuolinen. :D


Tehtiin tänään Odessalle mittaus.

Pituus, ennen kuin vilautin sen kuonon edessä rusinaa: 42 cm kuononpäästä hännänpäähän.

Pituus, kun olin vilauttanut sen kuonon edessä rusinaa: 52 cm kuononpäästä hännänpäähän.

Kyllä kani rusinan perässä venyy! Odessa rakastaa rusinoita, ja silloin harvoin, kun se saa muutaman, se menee ihan sekaisin. :'D