Hyvästit

Heipsan kaikki! 

Tänne en olekaan hetkeen mitään kirjoitellut. Työt ja muutamat muut asiat ovat vieneet aika paljon huomiotani. Kirjoitusinto myös katosi hetkeksi tuossa kesän lopulla, kun jouduimme jättämään hyvästit kanillemme Atsalealle. 

Atsalealla todettiin viime vuoden joulukuussa selässä ensin venähdys ja ajattelimme, että venähdys paranee levolla. Hieman myöhemmin, kun kani alkoi hyppiä oudosti ja laahasi vasenta takajalkaansa, vein kanin uudestaan eläinlääkäriin. Tällä kertaa tuomioksi tuli alaselän rappeuma, joka pahimmassa tapauksessa johtaisi alaraajahalvaukseen. Atsalea sai kipulääkettä ja lääkäri määräsi sille paljon lepoa; ensin 3 vk vain häkissä ja sen jälkeen asteittain takaisin normaaliin liikkumiseen. 

Kevään koittaessa näytti jo siltä, että Atsalea olisi parenemaan päin, mutta sitten takajalka alkoi taas laahata ja Atsalea ei pystynyt enää edes hyppäämään sen häkissä olleen mökin päälle. Mökin katto oli aina ollut Atsalean lempipaikka. Lääkäri määräsi uusia kipulääkkeitä joita sai antaa, jos kani vaikuttaisi kipuisalle. Atsalea kuitenkin söi, joi ja oli muutenkin oma häijy itsensä koko lopputalven ja alkukesän. Lopulta, yhtenä loppukesän aamuna Atsalea ei enää pystynyt hyppimään tai edes kävelemään kunnolla, se ei pystynyt pesemään itseään tai tekemään muutakaan normaaliin ja hyvään kaninelämään kuuluvia juttuja. Konsultoimme eläinlääkäriä ja tulimme lääkärin kanssa siihen tulokseen, että Atsalean olisi parempi päästä sateenkaarisillalle ja sieltä taivaallisille porkkanamaille.

Niinpä sitten 23.7.2014 Atsalea vaipui ikuiseen uneen. 

Kani, joka oli koirien kaveri

Kesälaitumella!

Heipsan!

Tällä kertaa hieman heppakuulumisia enimmäkseen kuvina. Lenni ja kaverit ovat päässeet kesälaitumelle, ja sen kyllä huomaa. Omat ratsastustuntini Knaperbackassa jatkuvat vielä kesäkuussakin. Tunneista on tulossa jossain vaiheessa ihan oma juttunsa, mutta sanottakoon nyt, että olen taitavampi kuin muistin ja samalla opittavaa on vielä aivan kamalasti :)

Nyt niitä kuvia:

Kesä-Lenni 

 Piehtaroinnin riemua! 

Loppuun vielä kesälaitumen riemua!

Karvakavereita

Viime viikonloppuna shelttinaiset Nelda ja Tara olivat ekaa kertaa hoidossa "Caramean koirahoitolassa". Tara on minulle vanha tuttavuus; olen tuntenut sen oikeastaan melkein sen koko elämän (10 vuotta). Nelda on näistä kahdesta nuorempi, ja se on ollut vähän etäinen minua kohtaan. Nyt kuitenkin, kun sain sen yökyläilemään, se lämpeni minulle, ja voi jösses että on ihana tapaus! Nelda on tosi läheisyydenkaipuinen ja kulkee perässä kuin perskärpänen. Lisäksi se alkaa innostuessaan haukkua, aivastella ja pitää sellaista hurisevaa "hrrrr, hrrrr, hrrr!" -ääntä. Aivan tajuttoman lutuinen luttana. Tarasta jo tiesinkin, että se on ihuna wanha mumma. ♥ Poikaystävänikin ihastui näihin ihan täysin, joten pikkuakat tulevat varmasti jatkossakin hoitoon meille.

Nelda

Tara ja Nelda

Ja meidän Odessa voi edelleen pörheästi & pulskeasti. 

Se on nykyään tosi rakastanut poikaystäväänikin, ja tunne taitaa olla molemminpuolinen. :D

Tehtiin tänään Odessalle mittaus.

Pituus, ennen kuin vilautin sen kuonon edessä rusinaa: 42 cm kuononpäästä hännänpäähän.

Pituus, kun olin vilauttanut sen kuonon edessä rusinaa: 52 cm kuononpäästä hännänpäähän.

Kyllä kani rusinan perässä venyy! Odessa rakastaa rusinoita, ja silloin harvoin, kun se saa muutaman, se menee ihan sekaisin. :'D

Kuulumisia

Heips!

Käytiin viime viikonloppuna Ikeassa, ja nyt on kaninkin kammarissa keväisen merihenkinen sisustus:

Joo-o, hieman huvittavaa, kun kanilla on noin hieno matto. Puolustuksekseni sanon, että se on 100 % puuvillaa, konepestävä, maksoi vain kolmisen euroa ja tummaa värivaihtoehtoa ei ollut. Nyt sopii sitten kaninkin residenssi yhteen olohuoneen sisustuksen kanssa. :D

Ystäväni Mirvan koira Pomppis on täällä hoidossa ainakin viikonlopun yli. Lisäksi Chicokin on meillä tämän iltapäivän kyläilemässä. Käytiin poikaystävän ja koikkujen kanssa oikein pitkällä lenkillä. Sää oli kiva, tyyni ja melkein aurinkoinen, ja olin niin viikonloppufiiliksissä - kunnes tajuntaan palasi se ikävä tieto, että huomenna on kahdeksan aamu kouluun. 

Koirien fiilikset on edelleen hyvin raukeat, Pom nuokkuu tyynyllään ja Chico on vallannut pörrömaton, sen lempipaikan täällä meillä. Chicolla ei meinannut pysyä silmät auki, kun valokuvia nappasin.

Väsynyt koira = onnellinen koira.

Sivusta haukkuja

Hei vaan kaikille!

Meidän pienestä isovillakoirasta on kovaa vauhtia tulossa ihan oikeasti iso isovillakoira. Eilen kun punnittiin ja mitattiin Whiskey niin säkäkorkeus oli 48 cm ja 10,5 kg. Hyvin kasvaa siis meidän poika, vaikka vähän enemmän sais olla painoa. Toisaalta pennulle on parempi olla hoikka kuin pulska. Sama homma siis kuin meillä ihmisilläkin. 

Whiskey on saanut ensimmäiset rokotukset ja ollaan nyt muutaman kerran käyty Puhoksen Mustin ja Mirrin joka sunnuntai järjestämissä pentupaineissa. Ideana on, että liikkeessä on aidattu tila, jossa koiranpennut voivat leikkiä keskenään turvallisesti. Leikkihetket on jaettu niin, että 13-14 on pienet pennut ja 14-15 isot pennut. Whiskey on jo iso pentu, vaikka mieleltään se on vielä aika pieni. 

Pentupaineissa käy aika paljon samoja koiria, jotka ovat todella leikkisiä. Kuitenkaan meidän Whiskey ei oikein tahdo päästä leikkiin mukaan. Se haukkuu muille pennuille ja haluaisi selkeästi mennä mukaan, muttei kuitenkaan sitten uskalla. Sanoinkin tänään, että Whiskey on vielä toistaiseksi sivusta haukkuja. :) Se innostuu vain jos muut juoksevat sen ohi tai vahingossa painivat sen lähellä. Innostus kuitenkin jää jännityksen alle ja Whiskey jää katsomaan muiden menoa. Hetkittäin se kuitenkin pääsee leikkiin mukaan. 

Aiotaan kuitenkin sitkeästi käydä pentupaineissa, koska joka viikko Whiskey uskaltaa vähän enemmän ja haluaa ihan selvästi leikkimään. Luulen, että se ei tahdo päästä leikkiin mukaan sen takia, että Whiskey on todella rauhallinen ja tarvitsee enemmän aikaa tutustumiseen kuin muut paineissa käyvät pennut.  Whiskey on myös nuorin pennuista, joten sekin saattaa vaikuttaa. 1-2kk ikäero on kuitenkin aika iso koiran elämässä. 

Eilen sain kuitenkin todisteita, että kyllä meidänkin poika osaa leikkiä. Olin kylässä Sulhaseni perheen luona, joilla on n. 3-vuotias portugalin vesikoira, Sani. Ollaan Whiskeyn kanssa käyty siellä usein ja yleensä Sani on kuin Whiskeyta ei oliskaan. Eilen lähdettiin yhdessä lenkille ja päästettiin koirat juoksemaan talon takapihalle. Kuinkas ollakaan, Sani ja Whiskey alkoivat telmiä ja juosta keskenään. Sitä riemua oli hauska katsella!

Uusi asukas "Caramean koirahoitolassa"

Hei kaikille!

"Caramean koirahoitolassa" on uusi asukki: Royalette's Piece of Diamond eli tuttavallisemmin Hilma. Hipsukka on siis jo kolmas koira, jota hoidan omistajan - tässä tapauksessa pikkusiskoni - poissaollessa. Ei harmita niin paljon, ettei ole vielä omaa koiruutta, kun voi aina "lainata" sukulaisten ja ystävien hauvoja.

Hilma on 3-vuotias kiinanharjakoira ja rekisteröity nakuksi, mutta sisareni antaa onneksi Hilman turkin kasvaa. Hilma tuli sisarellenikin vasta vähän aikaa sitten, joten sen turkki on takapäässä vielä lyhyttä "lampaanvillaa", ja etupäässä taas pöyheä kuin leijonanharja. Luonteeltaan Hilma on tosi herttainen, se on niin ihmisrakas, että rakastaa aivan kaikkia, eikä ole itkeskellyt ollenkaan siskoni perään. Ihan tyytyväisenä se tänne jäi, ja tyytyväiseltä vaikuttaa yhä. Hilma on myös ihan totaalinen sylikoira. Ihan sama, kenen syliin se nostetaan, noin 5 minuutin kuluttua se alkaa vetää sikeitä. :D

Kiinanharjakoirat ovat "loimunahkaisia", tai jotain sinne päin. Rotu ei ole minulle ennen Hilmaa ollenkaan tuttu, mutta Hilman iho kyllä tuntuu epätavallisen kuumalta. Hilma palelee herkästi ja on tottunut koko ikänsä siihen, että se saa nukkua sängyssä. Yleisesti ottaen en hyväksy koiria sänkyyn, mutta Hilman kohdalla teen poikkeuksen. On minulle itsellenikin helpompaa antaa sen nukkua sängyssä, kuin herätä nostamaan sitä lattialle pitkin yötä. Viime yönä Hilma nukkui aluksi vatsani vieressä/päällä, ja vaikka se ei ollut edes peittoni alla, se oli niin kamalan lämmin, että minulle tuli suorastaan hiki (vaikka itsekin palelen herkästi). Onneksi koira siirtyi loppuyöksi jalkopäähän, kai sille itselleenkin tuli lopulta liian lämmin. Hämmästyttävää kyllä, että noin pieni koira voikin lämmittää suunnilleen saunan tehokkuudella... :O

Loppuun vielä pari pikanäpsyä Hilmasta. Se on vähän reppanan näköinen, kun sen turkki takkuuntuu niin helposti (vaikka sitä harjataan päivittäin), ja silmät vuotavat nestettä. Neste värjää nassun ikävästi, mutta ei onneksi häiritse koiraa itseään mitenkään (silmien vuotaminenkin taitaa olla tälle rodulle tyypillistä). On se silti lutuinen, vai mitä?

Kissoja, kissoja, ja kissoja...

Hei - pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin kissakuulumista (ft. Ava), ja edelleen jatkan samaan sarjaa. Tosin.. hevosistakin voisin pienen maininnan tehdä erikseen, sillä long time no see horse stables! Mutta, takaisin kissoihin.

Selasin tuossa vanhoja tiedostoja ulkoiselta kovalevyltä, ja mitäs sieltä löytyikään? Muistikorttitolkulla kuvia tuttavani tallikissojen pennuista vuodelta 2012 - samaa vuosimallia kuin mitä meitin Senttimme. Toisin sanoen, Penttimme (vanhempia) sisaruksia ja serkuksia! Olen sen verran kissamummo, että vaikkei kuvien takaa ole tarinoita tai opetuksia, sydämeni heltyy yhä uudelleen ja uudelleen kun katson näiden pölvästien kuvia..

Suosittelen klikkaamaan kuvia isommaksi, tuleepi söpöys oikeuksiinsa! (Varsinkin kollaasien kohdalla) Samaan aikaan kun näitä kuvia räpsin, tallin takana pidettiin hevosten maastakäsittelykoulutusta, mitä minun piti (epävirallisesti)  kuvata, vähän ikään kuin opiskelumateriaaliksi myös ("miten reagoi, miltä hevosen ilme näytti alussa vs. käsittelyn jälkeen" jne. jne.), mutta loppupeleissä muistikortti täyttyi kissoista ja shetlanninponin maastakäsittelystä. Ooops.. mites ne suokit? Mutta hellantuutelis, tahdon pennun.

Mutta meitin Sissimme, on taas ollut oppimestarina täällä, mutta niinhän se on: esikoiset ovat protoja, kokeilukappaleiden kokeilukappaleita ja testaajia joka asiassa, puhuttiin sitten ensimmäisestä kissasta/pennusta/lapsesta. Sissin ansiosta markettimuona (myös ns. "laadukkaampi) lähti niin syvään pannaan että mädäntykööt markettimyrkyt syvimmässä helvetissä, minä en enää ala.

Selvennyksenä se, että syötin kissoille vähän aikaa taas markettiruokaa, niin eikös Sissin silmät alkaneet mälläämään ja karva lähtemään paljon enemmän kuin normaalisti. Joten, tämä täti juoksi sitten taas kipin kapin eläintarvikeliikkeeseen ja sieltä sitten oikeasti parempaa ruokaa. Murrrrr... No, jokainenhan nyt toivon mukaan tietää, että markettiruoka sisältää pääsääntöisesti (ystäviämme E-aineita *sarkasmi ♥ *) vehnää ja sokereita, ja no, viljaa nyt noin ylipäätänsä, mikä ei kuulu kissan ruokavalioon, ja Sissi nyt näimmä reagoi vanhemmiten yhä vahvemmin vehnään/muihin viljoihin. Huh, tässä ranttauksen alussa ei ollut mtn järkeä, mutta summasummarum, ja mm. markettimuona on aiheuttanut Sissille "kollivatsaa", eli sitä rasva/ihrakertymää alavatsaan, mikä on jopa pienentynyt(??...!)  ruuan laadun parantuessa. Kollivatsahan kerääntyy "liiasta ravinnosta", mikä Sissin tapauksessa johtunee siitä, että markettiruoka sisältää niin paljon kaikkea shaibaa, ja kun se ei täytäkään herran vatsaa, se syö enemmän jotta masu täyttyisi ja *boom shakala* se saa liikaa kaikkea shaibaa ja *poks* kollimaha syntyi. D: Olen tässä vähän vihainen myös itselleni, että jatkoin niinkin pitkään kissoille kirjaimellisesti p*skan syöttämistä.. (Edellisessä kodissaan Sissi & Chichu vetelivät markettimuonaa).

En tiedä kuinka tämän Sissi-teorian voi yleistää, mutta näihin johtopäätöksiin olen tullut kun olen seuraillut Sissiä, Chichua ja Senttiä, vaikka tässä nyt ranttasinkin Sissistä ja omasta idioottimaisuudesta. No, onneksi asia on kunnossa ja tajuttu ajoissa, Sissi on kuitenkin vasta "nuorivanhus".

- cchuboi & kissat

Uusia kavereita

Heipsan!

Tällä kertaa ajattelin kertoa hieman Lennistä ja jutuista joita Lenskin kanssa puuhailen. Olemme Lennin kanssa myös eilen saaneet uuden tallikaverin, mutta siitä lisää vähän myöhemmin.

Kuten jo kerroin Lenni on ystäväni hevonen, jota saan käydä hoitelemassa useimmiten kerran viikossa, joskus useammin. Tutustuin Lenskin omistajaan ollessani keikkalaisena eräässä asumispalvelussa. Meille tuli juttua hevosista ja mainitsin, että kaipaisin helppoa ja rauhallista hoitohevosta, jonka kanssa palautella mieleen perusjuttuja hevosen hoitamisesta. Lennin omistaja etsi samaan aikaan vuokraajaa/hoitajaa ja pyysi minut mukaan tallille. Vaikka en voinut ratsastaa Lenniä, meillä kuitenkin synkkasi niin hyvin, että sain Lennistä hoitohevosen.

 Lenni kurkkaa loimen takaa

Olen pian käynyt vuoden verran hoitamassa Lenniä ja se on kyllä ollut ihan mahtavaa! Lenni on todella ihana ja helppo käsitellä. Sillä ei ole mitään tyhmiä tallitapoja tai muita huonoja käytösmalleja. Lenni on myös tottunut koiriin, joten Whiskeykin on helppo totuttaa tallielämään. Koska en voi ratsastaa Lennillä, me käymme talutuslenkeillä. Tallin lähellä on hyvät maastot myös talutuslenkeille, joten minun ei tarvitse pyöriä kentällä ympyrää vaan saan maastoilla niin paljon kuin haluan.

Lenni maastolenkillä viime lauantaina

Joskus, jos huomaan Lenskin olevan levoton tai kovin energinen juoksutan sitä hieman ennen maastoon lähtemistä. Juoksuttamalla Lenni saa purettua ylimääräistä energiaa turvallisella tavalla ja näin vältytään ikäviltä kohtauksilta maastossa. Toki Lennikin aika ajoin säikkyy erilaisia asioita, kuten postilaatikoita, roskiksia tai erilaisia työkoneita. Olenkin sitä mieltä, että hevoset eivät ole säikkyjä, niillä on vain kyky nähdä keijuja ja menninkäisiä, sielläkin missä niitä ei ole.

Olin eilen talilla ajatuksenani ottaa myös Whiskey mukaan. Menin itse aikasemmin talille tekemään pakolliset siivous yms. hommat. Kävelytin Lenniä myös ensin yksinäni ennenkuin kihlattuni tuli koiran kanssa perästä päin tallille. Whiskey oli kovin kiinnostunut kaikesta ja Lennikin kumartui kummastelemaan jalkojensa juureen ilmestynyttä rääpälettä. Whiskey oli hämmästyttävän kiltisti ja kun lähdimme pienelle lenkille vielä  kihlattuni, Whsikeyn ja Lennin kanssa kaikki meni ihan super hienosti. Whiskey kulki niin nätisti ilman hihnaa Lennin vierellä ja Lenni ei välittänyt meidän rääpäleestä lainkaan. Mitä nyt kerran siirsi kaviollaan koiran kauemmas, ihan kuin sanoen "Mees nyt siitä jaloista pyörimästä, jäät alle vielä...".

 Kaverit

Voin siis huoletta ottaa Whiskeyn useamminkin talille mukaan, jotta se tottuu hevosiin ja tallin tapohin mahdollisimman nopeasti. Pentua on kuitenkin helpompi opettaa oikeaan käytökseen kuin vanhaa koiraa. Elinen tallipäivä oli siis todella onnistunut, sain vietettyä laatuaikaa Lennin kanssa kaksistaan ja lopuksi vielä yhdessä kaikkien ulkoilevien eläimien kanssa. Loppun vielä hauska kuva Lennistä. Ihan kuin se nauraisi :D

Krulla, Prulla ja niiden omistaja

Heips! 

Kirjoittajajoukkoon liittyy vielä yksi nuori neito Helsingistä. Kotona arkeani ihastuttaa ja vihastuttaa isovillakoiranpentu ja epäpuhdas kääpioluppakorvakani ja kihlattu. Kirjoitan myös toista enemmän tyttömäisiin juttuihin ja vaatteisiin keskittyvää blogia, Vaatekaapin kätköissä. Nettinimeni on Corona, mutta oikealta nimeltäni olen Hanna-Katariina. 

Koiran ja kanin lisäksi elämässäni vaikuttaa ystäväni Suomenhevonen Lenni, jota käyn hoitamassa. Olen myös tänä vuonna aloittanut ratsastuksen uudestaan Ratsastuskoulu Knaperbackan Takaisin Satulaan -kurssilla. Juttuni tulevat siis käsittelemään elämää koiranpennun ja kanin kanssa sekä tallin tapahtumia.

Nyt siirrytään niihin varsinaisiin päätähtiin. 

Atsalea

Atsalea on 5-vuotias eläinkaupasta ostettu kääpiöluppakorva. Lähemmin tarkasteltuna vaikuttaa kuitenkin sille, ettei Atsis ole aivan puhdas kääpiöluppa. Meille Atsalea muutti joulukuussa 2011. Atsalea asui ennen muuttoaan erään ystäväni luona yhdessä toisen pupun kanssa. Atsalea on kuitenkin aina ollut dominoiva luonteeltaan, joten yhteiselo toisen kanin kanssa ei enää onnistunut. Minua ei haitannut ottaa hieman dominoivampaa (lue: ärhäkkää ) puppaa, joten Atsis sai meiltä loppuelämän kodin. 

Atsalealla on paljon erilaisia lempinimiä kuten: Atsis, Puppa, Prulla (=Pupurulla), Häijyläinen, Normi-A ja Pötsis. Prulla viittaa siihen kun Atsalea makaa oikein pitkänä ja rentona lattialla. Pötsis puolestaan sen kyltymättömään ruokahaluun.

Vuosien varrella Atsalea on kesyyntynyt paljon, mutta mikään sylikani se ei silti ole. Se viihtyy ihmisten läheisyydessä, kunhan saa olla rauhassa. Eli kania  saa katsella ja ihailla muttei koskea.  Atsalea osaa pitää puolensa, sillä jopa tuttavani Venäjänvinttikoira pelkää meidän puppaa. Atsalea on kaikessa luonteikkuudessaan ihana enkä vaihtaisi sitä mihinkään. 

Zanita's Oblivion "Whiskey" 

 

Whiskeyn ensimmäinen päivä meillä, 7, 5 vk

Whiskey on 10-viikoinen isovillakoiranpentu, joka muutti meille 30.12.2013. Whiskey on loputtoman kiinnostunut kaikesta mitä maailmalla on tarjota. Kani olisi Whiskeyn mielestä paras leikkikaveri, mutta Atsalea ei ole samaa mieltä. 

Whiskey on toinen villakoirani, mutta ensimmäinen "aikuisena" hankittu koira. Tarkoituksena olisi kouluttaa Whiskeystä oikein mallikelpoinen koirakansalainen ja tallikaveri. Koulutuksen avuksi aiomme etsiä jonkun pennuille tarkoitetun TOKO-ryhmän. Lisäksi haaveilen liittymisestä kaveri koira -toimintaan.  Whiskeyn kasvaessa edessä on trimmauksen ja muun turkin hoidon opettelua sekä jatkuva stressi siitä, saako kasvava karvalapsemme riittävästi evästä. 

Kuten muillekin elukoilleni, Whiskeyllekin on ehtinyt kertyä liuta lempinimiä, kuten: Krulla (=koirarulla), Hönö, Hönötin, Karvalapsi jne. Krulla tulee samalla ideologialla kuin Prulla, eli kun Whiskey makaa pitkin pituuttaan lattialla ja on kovin suloisen näköinen. Yritämme kuitenkin kihlattuni kanssa käyttää vielä mahdollisimman paljon Whiskeyn oikeaa nimeä, jotta se varmasti oppisi tottelemaan sitä. Myöhemmin lempinimet voivat olla arki käytössä.

 Whiskey uuden talvitakin kanssa, 9 vk

Lenni 

Lenni viime vuoden helmikuussa

Lenni on ystäväni Suomenhevonen, joka asustelee Östersundomissa pienellä yksityistallilla. Lennin kanssa puuhailen vielä lähes pelkästään maasta käsin -juttuja, sillä pitkän taukoni jälkeen Lenni on vielä liian haastava minun ratsastaa. Olen kuitenkin muutaman kerran päässyt ihan selkäänkin, omistajan taluttaessa.

Lennin kanssa käymme siis pitkillä talutuslenkeillä ja syömme naapureiden kuusi -ja muut aidat sekä tienvarsien voikukat. Lenniä on todella helppo hoitaa ja siksi paluuni hevosten pariin onkin sujunut todella hyvin. Toki Lennilläkin on päiviä, jolloin miljoonaan kertaan nähty postilaatikko lenkin varrella on kauheen pelottava ja joka puskassa vaanii menninkäisiä. Enimmäkseen Lenni on kuitenkin leppeä ja rauhallinen. Lennilläkin on paljon lempinimiä kuten: Lenski, Lenski-poni, Lempi-Lenni, Lennart jne. 

Yläkuvassa Lennillä on talvikarva, joka on todella tumma verrattuna Lenskin kesäkarvaan. Alla vertailun vuoksi kuva viime kesältä.

 Tänä vuonna Lenski klipattiin, joten loimia on näillä pakkasilla tarvittu. Pitää ottaa Lennistä teille hieman tuoreempi kuva.

Pörröinen koira ♥ pörröinen matto

Chico on meillä hoidossa. Se on aamupäivän aikana kulkenut lähinnä kahden pisteen väliä: makuuhuoneessa, pörrömatolta toiselle. Chico rakastaa pörrömattoja. Varmasti mukavan pehmeitä ja silleen.

Valokuvaamisen päälle Chico ei sen sijaan ymmärrä. Aina, kun kaivan kameran esiin, se omaksuu lievästi pitkästyneen ilmeen. Joskus se on jopa alkanut huokailla teatraalisesti, kuin sanoakseen, että "hei, älä ny viitti, ihan oikeesti..."

Juu. Koirakuumeeni on vain kasvanut, kun hyvä ystäväni Hanna-Katariina hankki itselleen isovillakoinranpennun, Whiskeyn (Zanita's Oblivion). Toinen on niin söpö! Ja lähes kaikilla lähipiirissäni on oma koira, paitsi minulla. Minulla on vaan muiden koirat hoidossa silloin tällöin. Itseasiassa elättelen toiveita, että saisin joskus tulevaisuudessa sitten Whiskeytäkin tänne meille hoitoon. Mitä enemmän hoitokoiria, sitä karvaisempaa elämä on.

Ja juuri äsken päätin, että Chico on niin lutunen, että en palautakaan sitä äidille tänään. Tämä on koirakidnappaus. Koira pysyy täällä huomiseen asti. Muaahhahahhaaaa.

Kiaran Ihanat Siskokset

Heippa vaan kaikille, ja hyvää uutta vuotta!

Postailin tänne jo kuvia Chicon pentu- ja nuoruusajoilta - nyt seuraa sietämättömän suloinen kuvapläjäys Odessan elämästä aikaa ennen minua.

Odessa tuli minulle 1,5-vuotiaana varhaiseläkkeelle synnytysvaikeuksien takia. Sen supistukset olivat niin heikot, ettei se meinannut saada poikasiaan synnytettyä. Kahden poikueen jälkeen Odessan kasvattaja siis päätti, että hän poistuu jalostustyöstään. Ja niin neitokainen sitten tuli tänne minulle, kotikaniksi.

Toisinaan minua harmittaa mielettömästi, etten ole koskaan nähnyt Odessaa pikku poikasena. Toisaalta taas en osaa kuvitellakaan elämääni toista kania. Odessaa ihanampaa otusta ei olekaan. Olen onnellinen, että saan tarjota hänelle hyvät varhaiseläkepäivät.

Onneksi kuitenkin Odessan sisaren, Orianan, omistaja sattui löytämään minut blogini kautta, ja hän lähetti minulle Odessan ja Orianan vauvakuvia. Olen nähnyt myös kuvan Odessan emästä Pipsasta, ja se on aivan saman näköinen, kuin nämä sisarukset... 

Kiaran Ihana Odessa vasemmalla, Kiaran Ihana Oriana oikealla.

Odessa oikealla, Oriana vasemmalla. Ei noita erota toisistaan mitenkään!

Odessa.

Odessa-kaunottareni jälleen.

Ja tässä mamma-Odessa omien poikastensa kanssa.

Että sellaista söpöstelyä tämän vuoden alkuun. Minulle tulee aina ihan pehmoinen, pörröinen olo, kun katselen näitä kuvia. Miten käsittämättömän suloinen on pieni Puppani ollutkaan vaavina, tui. ♥