Odessa on aina ollut todella hyvä syömään. Sen aamupalaan kuuluu pellettiä ja heinää, ja iltapalaan tuoreruokaa ja heinää. Odessa on aina syönyt kaiken heinän, jonka sille annan. Odessa on myös aina ollut todella terve kani, kertaakaan ei olla käyty eläinlääkärissä, eikä minun ole tarvinnut edes kotihoitaa siltä mitään vuotavaa silmää kummempaa. Oli siis pienoinen shokki huomata, että eräänä päivänä se ei ollut koskenutkaan heiniinsä. Päätin odotella pari päivää, josko heinä alkaisi taas maittaa. Eipä alkanut. Mitä enemmän aikaa kului, sitä huolestuneempi olin.
Oli siis aika ryhtyä toimenpiteisiin. Ensin kokeilin heinäverkkoa. Odessalla on aina ollut tapana, että jos se talloo heiniensä yli, ne eivät enää kelpaakaan. Siispä poistin vanhat heinät häkistä ja laitoin tuoreen satsin seinälle heinäverkkoon. Arvatkaa, auttoiko? No ei.
Seuraavaksi arvelin, että ehkä tässä nimenomaisessa heinäerässä on ikävä maku. Kävin eläinkaupasta syysheinää, jonka pitäisi olla erikoisen herkullista, ja tarjosin sitä pienelle nirsoilijalleni. Kelpasiko? No ei.
Aloin olla huolesta sekaisin. Tarkkailin lähes fanaattisesti Odessan turkkia, silmiä, nenää, takapuolta, papanoiden määrää ja koostumusta. Pelkäsin, että se saisi ummetusta, tai vielä pahempaa, suolitukoksen, sillä kanien ruoansulatus ei toimi ilman heinää. Kanisterini kuitenkin käyttäytyi heinänirsoiluaan lukuunottamatta täysin normaalisti, ja söi yhä pelletit ja tuoreruoan mahtavalla ruokahalulla.
Noin viikon nirsoilun jälkeen soitin eläinlääkäriin. Sieltä epäiltiin, että kanilla olisi hammaspiikkejä. Itse en tähän uskonut, koska Odessa kuitenkin söi kovia pellettejä ja kuivattua koppuraista ruisleipää (joka on oikein Odessan suurta herkkua). Yritimme kuitenkin poikaystäväni kanssa kaksin vääntää Odessan suuta sen verran auki, että olisin voinut tarkistaa sen takahampaat hammaspiikkien varalta. Arvatkaa, onnistuimmeko? No emme. Uskomatonta, miten vahvat leuat ja jääräpäinen luonne voi noin pienellä elukalla olla.
Sanoivat lääkäristä myös, että jos kani ei pian ala syödä heinää ja sen vointi näyttää heikkenevän, pitää se viedä eläinlääkäriin tarkistukseen. Päätin tarkkailla tilannetta vielä hetken.
Odessan vointi ei huonontunut, mutta huomasin sen laihtuneen hieman. Varasin siis ajan kanispesialistille.
Päivää ennen eläinlääkärin aikaa kokeilin epätoivoissani viimeistä temppua. Laitoin Odessan heinälaarin lattialle kansi avoinna. Odessa ei yleensä saa mennä laariinsa, joten kun se nyt oli "unohtunut" avonaisena lattialle, riemuhan siitä repesi. Heinä alkoi taas kelvata. Kun Odessa luuli tekevänsä luvattomia, heinän syöminen oli hauskempaa, kuin siitä pidättäytyminen. Olin tavattoman helpottunut ja peruutin lääkäriajan. Helpotusta lisäsi tieto säästetystä rahasta; tämä lysti olisi maksanut 72 euroa/20 minuuttia.
Autenttinen tilanne; heinänirsoilijani ensimmäistä kertaa heinällä parin viikon dieettinsä jälkeen.
Muutamia päiviä elämä kulki taas lähes normaaleja uomiaan, ja Odessa ruokaili edelleen heinänsä suoraan laatikosta. Sitten huomasin, että se pikkupirulainen on käyttänyt heinälaaria myös vessanaan. Jälkeenpäin ajatellen minun olisi ehkä pitänyt arvata tämä, sillä Odessa on hyvin sisäsiisti; se tekee kaikki tarpeensa vain häkkinsä vessalaatikkoon. Ehkä lattialle jätetty laari "kuivikkeineen" muistutti sitä häkin vessasta.
Olin silti lievästi raivoissani kauhoessani märkiä, haisevia heiniä roskikseen ja jynssätessäni lootaa pesuaineen kanssa. Tämä ei tosiaan ollut niitä hohdokkaimpia hetkiäni kanin omistajan elämässä.
Tämän jälkeen Odessa sai jälleen porttikiellon heinälootaan. Lootavierailut tekivät kuitenkin tehtävänsä, sillä typykän paasto on ohi, ja se on jo monta viikkoa syönyt heinää normaalisti ja kiltisti omasta häkistään käsin. Kanini diivailukohtaus on ohitse.
