Hänen Kuninkaallinen Kaniutensa Kiaran Ihana Odessa

Eläin käyttäytyy kovasti majesteettisin elkein, mutta oikeasti se on noin hassu. Tui.

Ihana, kamala, kani

Heipähei!

Tällä kertaa ajattelin avautua hieman Odessan huonoista puolista. Kyllä, Odessassa on myös niitä. Tietysti omasta kultamussukastaan tulee useimmiten puhuneeksi vain positiivisessa mielessä - ihmekös tuo, kun oma lemmikki on tietysti itselle se maailman paras otus, ja aivan järjettömän rakas. Odessa ei ole mikään poikkeus tähän sääntöön.

Tulin kuitenkin ajatelleeksi, ettei ole hyvä antaa tietynlajisesta lemmikistä liian ruusuista kuvaa, ettei joku tule ihastuneeksi tähän utopistiseen päiväuneen, ja ottaneeksi vain sen perusteella kyseisen elukan lemmikikseen. (Tässä välissä huom; minulle 'elukka', ja koirista 'piski/rakki' ovat myös lellittelynimiä ja käytän niitä siis positiivisessa, humoristisessa mielessä.)

Varmaan lähes jokaista Odessan hyvää puolta kohden siinä on myös yksi huono puoli. Silti, huolimatta kaikista kanini omituisuuksista ja eräistä suorastaan raivostuttavista käytösmalleista minulle ei koskaan tulisi mieleenkään luopua Odessasta. Sitähän tosirakkaus on, että tuntee myös toisen - oli se sitten ihminen tai lemmikki - huonot puolet, ja rakastaa tätä niistä huolimatta. ;)

Sitten seuraa avautumista nimenomaan Odessan ärsyttävyydestä. Aloitetaan kuvasarjalla, joka kuvaa sitä todella hyvin:

Odessalla on kyllä tapana juosta luokseni, kun istahdan lattialle, ja laittaa pää söpösti jalkojeni päälle (tässä kuvassa minulla on jalassani hemaisevat pörrösukat, koska meillä on kotona tosi kylmät lattiat) ...

... mutta sillä on myös tapana ruveta kaivamaan jalkaani etutassuillaan, tai tökkimään minua kuonollaan, jos julkenen lakata silittämästä sitä. :D

Tuohon edelliseen kuvasarjaan oikeastaan kietytyy aivan loistavalla tavalla koko Odessan ristiriitainen persoona. Se on mitä ihastuttavin kullannuppu ja rakastaa ihmisten seuraa ja silityksiä - mutta se on myös mitä raivostuttavin diiva, joka kyllä näyttää mielipiteensä heti, jos joku asia ei häntä miellytä. Se on mm. pissannut päälleni kostoksi siitä, etten enää tunnin rapsuttelun jälkeen suostunut silittämään sitä. Ja neljän päivän Barcelonan matkamme jälkeen se mökötti minulle ja poikaystävälleni kaksi kokonaista viikkoa, kun "hylkäsimme" hänet niin julmasti hoitopaikkaan (jossa häntä epäilemättä kohdeltiin mitä herttaisimmin). Toisaalta Odessan kuningattaren elkeet ovat myös meillä aivan jatkuva huumorin aihe; Odessan suurta persoonaa ei vain voi olla rakastamatta.

Odessan diivailu on tietysti vain yksittäisen kanin luonteenpiirre - tosin myös kaksi aiempaa luppistamme ovat olleet hämmästyttyttävän samanlaisia. Piimä mökötti kynsien leikkaamisen jälkeen kaksi viikkoa, Kakarani taas oli raivoisan omistajauskollinen ja puri kaikkia muita, kuin minua. Odessa on kyllä näistä kolmesta kaikkein pahin pikku prinsessa. Joka tapauksessa voisin väittää, että niin seurallisuus ihmisiä kohtaan, kuin muutenkin suuri persoonallisuus, ovat nimenomaan kääpiöluppiksille aika tyypillisiä rotuominaisuuksia.

Mutta, mutta. Odessassa on myös sellaisia huonoja puolia, joiden uskaltaisin veikata olevan aika yleisiä kaikille kaniroduille.

Esimerkiksi tämä merkkailu. Odessa on aina ollut hyvin siisti kani, se tekee häkissä kaikki tarpeet vessalaatikkoon, eikä ole ennen tehnyt juuri mitään häkin ulkopuolelle. Nyt se on kuitenkin ottanut tavaksi pissiä sohvallemme, ja joudumme pitämään siinä barrikadeja, ettei se enää pääse sinne. Luulen, että suurin osa kaneista ei ole edes niin sisäsiistejä, kuin Odessa on ollut. Lisäksi Odessan virtsankarkailu tuntuu nyt iän myötä pahentuneen. Ennen minulle tuloaan Odessalla teetettiin kaksi poikuetta, ja sen synnytykset olivat todella rankkoja, koska sillä oli liian heikot supistukset. Se ei meinannut saada vauvojaan synnytettyä. Luulen, että tästä sille jäi virtsankarkailuongelma. Ennen satunnainen ongelma on nyt paisunut jokapäiväiseksi, ja iltaiseen rutiiniini kuuluu nykyään pissatippojen pyyhkiminen pois niistä huoneista, joissa Odessa saa juosta. Kania hankkiessa pitää siis varautua siihen, että ne sotkevat.

Niin, ja juoksutus. Kania ei pidä ikinä ottaa häkkieläimeksi, vaan sen pitäisi saada olla vapaana mahdollisimman paljon. Koska kania ei oikein voi jättää vapaaksi valvomatta (ne tuhoavat terävillä hampaillaan kaikenlaista, kun silmä välttää), kani on aikaa vaativa lemmikki.

Sitten on tietysti häkin siivous. Kaikki kanit eivät opi käyttämään vessalaatikkoa, ja silloin häkin siivoaminen on tietysti vaivalloisempaa. Minä siivoan Odessan häkin 2-3 päivän välein - siis melko usein. Tähänkin kannattaa varautua.

Kanilta pitää myös 2-4 viikon välein leikata kynnet. Se ei aina ole ongelma, jos kanin onnistuu totuttamaan käsittelyyn pienestä pitäen. Meillä kynsien leikkuu on aina yhtä tuskaa; jostain mystisestä syystä Odessa pelkää sitä aivan järjettömästi, vaikka on muuten hyvin käsiteltävä. Saan rauhassa tutkia ja hoitaa sen silmiä, kurkkia korviin, pestä tarvittaessa pepun hanan alla - mutta sitten kynsienleikkuu on se maailman hirvein juttu.

Kanin ruokinta taas ei ole ollenkaan vaikeaa, mutta se on tarkkaa. Kanille ei saa antaa jääkaappikylmää ruokaa (eikä myöskään jääkylmää vettä), joten tuoreruoka on muistettava aina ottaa lämpenemään pöydälle hyvissä ajoin ennen kanin ruokintaa. Tuoreruokaa ei myöskään saa antaa liikaa, sillä siitä voi seurata masuvaivoja (mm. ripulia tai ummetusta, tai vielä pahempi ähky). Kanilla on myös koko ajan oltava heinää tarjolla. Kanit tarvitsevat todella paljon kuitua, joten näkkileivän tarjoaminen on myös hyvä idea. Lisäksi kanien hampaat kasvavat koko ajan, joten niille olisi hyvä tarjota nakerrettavaksi esim. hedelmäpuiden oksia, pahvia (ei kuitenkaan sellaisia wc-rullia, jotka voi huuhdella pöntöstä alas!) ja kuivattua ruisleipää (tuoreesta kani saa vain ripulin). 

Eli summasummarum: Kania hankkiessa pitää ottaa myös huomioon...
1) ... että eri kaniroduilla on erilaiset luonteet, ja roduista tulisikin valita itselleen parhaiten sopiva
2) ... että vanheneminen tuo kaneillekin erilaisia ongelmia ja eläinlääkärikuluja
3) ...  että kanit sotkevat. Jopa sisäsiisti kani tulee levitelleeksi heiniä ja kuivikkeita ympäristöönsä, pahimmassa tapauksessa kani tekee pissat ja papanatkin lattialle
4) ... että kani ei ole häkkieläin. Se tarvitsee paljon liikuntaa ja on siis aikaa vievä
5) ... että kanit ovat varsinaisia tuholaisia, ne saattavat nakertaa kaikkea sähköjohdoista huonekaluihin
6) ... että kanin häkkiä pitää siivota riittävän usein ja kyllä, se on pahanhajuista puuhaa
7) ... että kanin kynnet on leikattava säännöllisesti, vaikka kani laittaisi kaikin keinoin hanttiin
8) ... että kanin ruokinta ei ole vaikeaa, mutta se on hyvin tarkkaa tehdä oikein
9) ... että jos kaikesta tästä huolimatta haluat vielä kanin - se on aivan mahtava lemmikki.

Että sellaista tänään. Aika pitkä sepustus. :D

3 kissaa + koira

Olin viime viikon koiravahtina isovanhempieni pikkukoiralle, ja koska koulutyöt vaativat kotiutumista viikonlopuksi, otin koiran mukanani meille, kolmen kissan asuttamaan kaksioon.

Ava on tottunut kissoihin: sen pentukodissa kolmen pikkupennun kanssa telmi myös vähän vanhempi kissarouva. Tykkään kertoa todistamaani tapahtumaa, jolloin Avan kaksi muuta sisarusta usuttivat kissan jahtamaan itseään, Avan itse ollessa pentukopassa nokosilla. Kissan vilistäessä kopan ohi Ava sinkoaakin pystyyn ja nappaa kissaa hännästä. Näin tottunut Ava on siis kissoihin..

Omat kissani eivät ole tottuneet koiriin. Sissi on tehnyt kerran pentuna tuttavuutta Avaan, jolloin koira itsekin oli turhan latautunut litiumakku-pentu, mikä ei tietenkään ollut hyvä yhdistelmä sillä meidän happivaje-poikamme käy muutoinkin hitaalla ja on arka. Sydärihän siinä tuli sitten Sissille.

Chichu ei ole koskaan törmännyt koiriin. Ja Sentti(-Pentti) ei myöskään.

Olemme kämppiksen kanssa juuri tuoneet koiran meille, Ava on vielä valjaissa ihan vain, että kissat saavat itse rauhassa tajuta asian. Ava ei ollut moksiskaan, seisoi vain vieressä. Kissanruoka kyllä houkutteli jo heti ensiminuuteista.

Päästimme koiran irti kotvasen kuluttua, eikä mitään. Kissat tietty vähän pälyilivät ja mielellään hakeutuivat paikoille - ikkunalaudalle ja pöydälle - minne koira ei päässyt.

Yöksi eristimme kissat ja koiran, koira nukkui kanssani ja kissat saivat loppukämpän itselleen - toisin sanoen kämppikseni sängyn.

Viikonloppu sujui hyvin, syvää luottamustahan niiden välille ei syntynyt, Sentti mielellään machoili Avalle, kun Ava sitä vähän aristeli. Sissi jopa kössi kinkun leivältäni Avalle, ja Chichu oli oma itsensä jääkuningattarena, jonka valta-asemaa ei mikään tässä maailmassa hetkauta.

Sissi ei ollut ihan varma joka käänteessä mikä tuo ympäriinsä pyörivä olento oikein on..

Mutta onhan Ava kuitenkin nätti? Se on tiibetinspanielin ja jackrusselin ristetytys ja tytöllä taitaapi ikää olla seitsemän vai kahdeksan vuotta?

Tässä nyt kaikki tältä erää, pahoittelen jäätävää laiskuuttani bloggailuun.
 - Cchuboi ja katit

Pupun päiväunet

Hei!

Odessa nukkui tänään hyvin sikeitä päiväunia. Niin sikeitä, että sain rauhassa napsittua siitä monta kuvaa sen heräämättä. Mahtoi olla makoisat unet.

Kyljellään reporankaisen rentona makaava kani on yksi maailman suloisimpia näkyjä. Pieni valkea masu paistaa luottavaisesti katsojan ihailtavaksi, korvat sojottavat vähän minne sattuu ja rintakehä kohoilee vain hiljakseen, rauhallisesti.

Puppan mahtavien unenlahjojen ihailun lisäksi meillä on muitakin hyviä uutisia. Kävimme tänään Linnunmäessä jälkitarkastuksessa  - on näet kulunut tasan kuukausi siitä, kun Odessalla oli ähkyn oireita. Tällä kertaa saatiin kanille terveen paperit, mikä on tosi hieno asia. Olen helpottunut ja onnellinen. Minun pitää vielä tarkkailla Odessan papanoita ja syömistä mahdollisen ripulin tai hammaspiikkien varalta, mutta noin muuten ollaan kuivilla vesillä. Varmaankin joudutaan vielä käyttämään Odessaa hammaspiikkien poistossa sen elämän aikana, mutta jospa ei enää tarvitsisi hädissään soitella kaikkia seudun eläinlekureita läpi, kun kani ei suostu syömään.

Lisäänpä tähän vielä toisen haikurunoni, jonka kirjoitin tänään Odessan unosista inspiroituneena. Kanini on muusani. ♥

Valkea vatsa

rauhallinen hengitys

mistä uneksit?

Karvakorva kyläilee

Hei vaan!

Ystäväni Mirvan perhoskoira Pomppis on ollut minulla torstaista asti hoidossa omistajansa mökkireissun takia. Ollaan käyty (siis koiran, ei omistajansa kanssa) pitkillä lenkeillä, ja pari kertaa koirapuistossa heittelemässä käpyjä. Pom rakastaa käpyjä, se jaksaisi juosta niiden perässä varmaan loputtomiin. Minä vihellän pelin poikki siinä vaiheessa, kun koikku läähättää kovasti ja askel alkaa hidastua. Vaikka varmaan se vielä sittenkin jaksaisi. :D

Tulin viikonlopun aikana napsineeksi Pompista muutaman kuvan, jotka ajattelin nyt auliisti jakaa kanssanne, arvoisa ja runsas lukijakuntamme.

Tämän nappasin eilen illalla kun oli jo pimeää, siitä ikävän keltainen keinovalon sävy. Mutta on se vaan söpö käpertyessään omaan koriinsa kerälle. ♥

 

Pompilla on myös tapana kiivetä makoilemaan mahdollisimman muhkean tyynypinon päälle.

 

Hyvin kauan se jaksoi istua etutassu sievästi koholla ja tuijottaa intensiivisesti kameraan kuin ammattimalli konsanaan...

... mutta lopulta koko touhu rupesi jo haukotuttamaan. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. :}

Meidän murheenkryyni

Hei vaan!

Omistan tämän kuvapostauksen Odessalle, meidän omalle murheenkryynille. Tänäaamuna se oireili taas aivan samaan tapaan kuin perjantaina, ja hetken jo pelkäsin, että tuliko lähtö Viikin hätäpäivystykseen. Kuin ihmeen kaupalla Odessaa perjantaina tohtoroinut eläinlääkäri vastasi tänään puhelimeen, ja sain Odessalle hyvät kotihoito-ohjeet. Kipulääkkeellä ja pakkoruokinnalla saatiin pupu käyntiin. Iltapäivään mennessä se suostui jo itsekin syömään heinää ja näkkileipää (molemmat kuitupitoista sapuskaa), ja palasi taas omaksi, ihanaksi itsekseen. On todella pelottavaa, miten vieraaksi sen käytös muuttuu, kun sillä on paha olo.

Mutta joka tapauksessa, nappailin tällä hetkellä kukkeasti voivasta Puppastamme muutaman kuvan. Odessa eestä, Odessa takaa, Odessa istuu, Odessa makaa...

Odessassa on jopa jotain koiramaista silloin, kun se laittaa päänkin lattiaa vasten. :D

Yleensä se kuitenkin pitää päätä pystyssä, vaikka on muuten lättänänä ja ketarat ojossa. Tässä on hyvin rento kanieläin. Se leviää lattialle kuin karvamatto.

Ja loppuun kuva sen ihanan valkeasta häntätöpöstä. ♥

Odessan ensimmäinen eläinlääkärireissu

Hei!

Tällä kertaa on vuorossa hieman vakavampaa postausta. Jouduimme nimittäin eilen lähtemään ensi kertaa Odessan kanssa eläinkääkäriin. Heti aamusta huomasin, että Odessalla on joku hätänä - se ei nimittäin suostunut syömään mitään, ei edes suurinpia herkkujaan. Lisäksi se vältteli minua, suorastaan juoksi karkuun, vaikka yleensä se on hyvin seurallinen. Syömättömyys ei ehkä kuulosta kovin dramaattiselta, jos ei tunne kaneja. Niiden elimistö ei kuitenkaan kestä päivänkään paastoa, ja kaksikin päivää syömättä ollut kani voi jo kuolla.

Epäilin, että sille on tullut ummetusta. Niinpä kävin apteekista parafiiniöljyä, ja annoin sitä kanille. Parin tunnin päästä sen antamisesta se suostuikin jo syömään hieman basilikaa ja heinää.

Oli todellisen työn ja tuskan takana saada samalle illalle eläinlääkäriaikaa. Jouduin soittelemaan läpi varmaan 10 asemaa, ennen kuin sain ajan Linnumäestä, joka on melkein Porvoossa asti (asumme siis itse Helsingissä).  Vaikka Odessa olikin jo syönyt hieman, eläinlääkäri suositteli, että tuomme kanin tarkistukseen.

Onneksi hyvä ystäväni Mirva suostui lähtemään autokuskiksi. Myös töistä etukäteen lähtenyt poikaystäväni tahtoi mukaan. Kanillamme oli siis kolmen hengen autosaattue eläinlääkärireissulle, kyllä hieman huvitti. Näkee, että meillä on kovasti rakastettu Puppa. :D

Ajattelin autossa, että saattaa tulla ns. turha reissu - mutta miten väärässä olinkaan! Todella hyvä siis, että menimme. Kävi näet ilmi, että Odessalle oli tullut ähky. Eläinlääkärin mielestä oli huolestuttavaa, että se oli tullut näin nopeasti. Odessa ei kuulemma saa tarpeeksi kuitua. Hän rauhoitti Odessaa hieman, ja tutki samalla sen suun. Odessalle oli kuulemma tuloillaan hammaspiikkejäkin, ja saatiin samalla nekin hoidettua. Lisäksi Odessa sai kipulääkettä ja B-vitamiinia piikillä. Eläinlääkäri myös antoi minun kokeilla Odessan "piparkakkutaikinamaista" vatsaa, jotta tunnistaisin itse jatkossa ähkyn. Kanin vatsan kuuluu kuulemma olla aivan pehmeä, ja Odessan vatsassa tosiaan tuntui kiinteä möykky.

Nyt Odessalla on edessä 10 päivän kipulääkekuuri täällä kotona, ja lisäksi kuukauden mittainen tehokuuri papaijatabletteja, yksi aamuin ja yksi illoin. Kuukauden kuluttua menemme Linnumäkeen vielä kontrollikäynnille.

Odessan ruokavalioon tulee nyt pieniä muutoksia. Vähennän tuoreruokaa, lisään heinää, ja koska Odessa on aina ollut vähän laiska syömään heiniään, se saa lisänä hieman kuitupitoista näkkileipää. Lisäksi kuukauden tehokuurin jälkeen Odessa saa joka päivä yhden ruoansulatusta edistävän papaijatabletin. Onneksi nuo tabletit eivät ole kovin kalliita; kolmen kuukauden annos maksaa noin 15 euroa. Eläinlääkäriin muuten upposi kyllä hulppea summa, mutta se oli hyvin käytettyä rahaa, sillä Odessa voi nyt todella paljon paremmin. Se ei pahemmin halua tulla silitettäväksi, kun on varmasti stressaantunut eläinlääkäristä ja lääkkeiden annosta, mutta sille maittaa taas ruoka ja se purputtaa hyväntuulisesti.

Vastaanottovirkailija eläinlääkärissä varoitteli, että kanit saattavat aluksi kapinoida papaijatablettien syömistä vastaan. Niinpä annoimme eilen ensimmäisen tabletin siten, että murskasin sen jauhoksi lusikalla, sekoitin tippaan vettä, imaisin pipettiin ja sitten käärimme kanin pyyhkeeseen, ettei se pääse rimpuilemaan, ja annoin lääkkeen sille suoraan suuhun pipetillä.

Tänään ajattelin, että kokeilenpa huvikseni, menisikö tabletti alas ihan sellaisenaan. Ja kyllähän se meni, Odessa rouskutti sen kuin minkäkin makupalan. Tämä on todella hyvä asia; nyt joudumme siis antamaan pipetillä vain kipulääkkeen kerran päivässä, kun tabletit kerran menevät muutenkin. Mitä vähemmän joudumme Odessaa pipetoimaan, sen vähemmän sille koituu stressiäkin.

Eli loppu hyvin, kaikki hyvin, siltä näyttäisi. En voi sanoin kuvata, miten helpottunut olen, kun selvisimme vain säikähdyksellä. Ja uuden ruokavalion ja ravintolisän avulla voi hyvinkin olla, että tämä tilanne ei enää pääse toistumaan.

P.S. Eläinklinikka Linnunmäkeä voin suositella todella lämpimästi! Todella ystävällistä asiakaspalvelua, ja todella asiantuntevaa hoitoa. Ovat nimenoman erikoistuneet lintuihin, matelijoihin ja eksoottisiin nisäkkäisiin - Odessa ilmeisesti lukeutuu jälkimmäisiin. :D

Mällisilmä Sissi

No niin, alkuun varoituksen sana, kyseessä on siis postaus kissan silmätulehduksesta, eli muutama ÄLLÖ kuva tiedossa.

Meitin Sissimme silmä oli rähminyt epätavallisesti ja otin sitten yhteyttä kaupungin eläinlääkäriin ja kuvailin tilanteen. Sissi oli saanut paria päivää aikaisemmin naarmun silmänsä alle, joka oli tiputellut vähän vertakin, sitten seuraavana aamuna koko silmä oli mällissä eikä se saanut sitä auki.

uskokaa tai älkää mut mul on taiteellisia ystäviä

Eläinlääkäri sitten tutki ja hutki ja kehui kuinka Sissi on esimerkillinen käytökseltään. Olin myös huolissani että onko meidän leikattu jäbylimme jo vähän turhan muodokas, minkä ell sitten torjui kehumalla että on oikein hyvä painoltaan ja rakenteltaan ikäisekseen.

Jännän faktan ongin sieltä tietooni ell:n käyttämistä aineista, se keltainen aine jolla hän yhessä vaiheessa tutki jätkän silmät, saattaa joutua myös hengitykseen ja tulla sitten ulos vaikkapa nenästä (ikään kuin kun ihminen oikein itkee ja vetäsee itkun henkeensä!), ettei sitten pidä säikähtää jos silmistä/nenästä tulee keltaista.

No diagnoosi oli sitten tosiaan stressiperäinen (sekundäärinen?) silmätulehus, joka johtui siitä että kissa oli itse hangannut sitä haavaa silmänsä alla ja täten ärsyttänyt omaa silmäänsä.

Eläinlääkäri määräsi pottaa päähän ja silmätippoja (Oftan Akvakol 5 mg/ml) 9 päivän ajan, sekä kehotti ostamaan boorivettä tai NaCl-liuosta, jolla voi sitten silmästä huuhtoa ne ajelehtivat mällit, että silmätipat pääsevät perille asti. Lähiapteekissamme ei ollut boorivettä niin Naso NaCl ratiopharm - nenä/silmätipolla mentiin, ja tuurilla ne oli kertakäyttöpipeteissä niin sai siinä taiteilla ne ruiskuun, josta sitten kevyesti spruutattiin silmään.

Ensimmäistenm päivien jälkeen muut eivät vierastaneet tai muutoinkaan noteeranneet pottapää-Sissiä, joka ei liikkunut oikeastaan yhtään sinä aikana.

Seuraavaksi ällö kuva.

Toisena ja kolmantena antibioottipäivänä silmä oli pahimmillaan ja olipa se pirulainen ennättänyt levitä myös vasempaan silmään sitten kolmantena päivänä.

Loppua kohden silmä oli siisti ja mällääminen loppui miltein kokonaan seitsemäntenä päivänä. Sissi oli ihan OK kopan kanssa, vähän flegmaattinen tosin ja pääsääntöisesti oli vain kopassaan ja sieltä katseli valtakuntansa menoa. Alkuhankaluuden jälkeen mölli hiffasi miten kykenee syömään ja juomaan potta päässään. Viidentenä päivänä poju hiffasi että kykenee edes ikkupikkusen pesemään itseään - häntänsä viimeisiä viittä senttiä! Sissi näytti niin ylpeältä itsestään.

Se vähä mitä Sissi liikkui oli mönkimistä: meitin poikamme veti parikyt senttiä kerrallaan kastemat tyylillä. No, se on nyt aina tiedetty että se on vähän omalaatuisempi tapaus.

Mutta nyt pöljäpoika on ihan oma ittsensä ja nukkuu ja riehuu sen mitä ennenkin. Mutta tällaista meille.

Kiaran Ihana Odessa 5 vuotta!

Odessalla on tänään syntymäpäivät. Hän näyttää rähjäiseltä biletettyään koko yön kamalan karvanlähdön takia. ♥

Muistan, kun siinä 3,5 vuotta sitten etsiskelin netistä myytäviä/annettavia kaneja. Edellinen kanini, Lady Jane Grey eli Kakara, oli juuri kuollut, ja kaipasin uutta kuonokasta elämääni. Aiemmat kanimme olivat molemmat tulleet meille vähän "rescuepupuina", koska niiden aiemmat omistajat eivät enää voineet tai halunneet pitää niitä. Siksi pentukanien sijaan etsin vähän vanhempaa pupua, jonka olisi ehkä vaikeampi saada uusi koti.

Heti, kun näin kuvan Odessasta, ajattelin, että siinä on minun uusi pupu. Asiasta ei ollut epäilystäkään. Ihastuin Odessaan heti, kun näin sen valokuvan - Odessa on meinaan saman värinen, kuin eka pupusemme Hunajapupu Piimä. Odessalla ei voinut enää teettää pentuja kahden vaikean ja vaarallisen synnytyksen jälkeen, joten niin se tuli luokseni varhaiseläkkeelle vain 1,5-vuotiaana.

Kun sitten otin Odessan ulos kuljetuskopastaan ensimmäistä kertaa, yllätyin hirveästi, sillä se olikin puolet pienempi, kuin Piimä! Vitsailen aina, että olisi pitänyt pyytää - 50 % alennusta, kun tulikin puolet vähemmän kania, kuin olin odottanut. No, oikeasti Odessan pienuus ja sirous on tietysti vain hurmaavaa.

Maksoin Odessasta kotiinkuljetettuna 20 euroa - kasvattaja kun ei halunnut periaatteesta antaa kanejaan ilmaiseksi, mikä on tietysti ihan hyvä asia. Tuo oli kyllä elämäni parhaiten käytetty 20 euron seteli. Vain 20 eurolla näin paljon persoonallisuutta!

Odessasta on ollut minulle ihan valtavasti iloa ja onnea, ja tietysti myös hermojen kiristymistä sen tehdessä kolttosiaan. Muutamat nettipiuhat on laitettu kahteen osaan kaninaisen eläkepäivien aikana. Ei ole silti montaa asiaa, joka olisi suloisempi, kuin pupu, joka tulee kylkeen kiinni makaamaan ja kutittaa viiksillään naamaani. Toivon, että minulla ja Odessalla on vielä monta hyvää vuotta yhdessä. ♥

Kirjoitin päivän kunniaksi (ja myös luovan kirjoittamisen kurssiani varten) Odessasta haikurunonkin, ja julkaisen sen tässä.

Pumpulin pehmeä
kuningattaren elkeet
katse kuin lähde.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin!

PALJON ONNEA PUPPA, PALJON ONNEA PUPPA, PALJOON ONNEAA PUPPAA, PALJON ONNEEAA VAAN! ♥

Vauhdin hurmaa

Kävin tuossa muutama päivä sitten katsomassa äidin ja Chicon agilitytreenejä. Chicolla oli kauhea hööki päällä, joten kaikki kuvat siitä ovat yhtä sumeaa vilinää. Tietysti omasta mussukastaan haluaa aina sanoa näin, mutta sanonpa kuitenkin: jos Chico malttaisi kuunnella vähän enemmän, siitä voisi tulla tosi taitava agilityssä. Se on hirveän nopea ja ketterä, ja hyppyvoimaa löytyy.

Se myös näytti nauttivan olostaan esteillä, vaikka sää oli tukalan kuuma. Omien ratavuorojen välillä pidettiin tosin pitkät tauot, se varmasti auttoi karvapörhölän oloa. Vaan oli treenien jälkeen kyllä niin väsynyt piski, että enpä ole moista nuutumusta ennen nähnyt tällä energiapommilla.

Vähän myös puhuttiin äidin kanssa, että syksyllä minä voisin käydä Chicon kanssa ainakin yhden agilitykurssin. Innostuin ehdotuksesta heti. Agility näytti huisin hauskalta, ja olisi kiva päästä kokeilemaan sitä. Siinä saa kätevästi samalla liikuntaa sekä koira, että omistaja. Eli siis syksyä innolla odotellessa... *-*

Ohituskoulutus

Hei vaan!

Chico tuli meille eilen ylläriyökylään. Äidilläni oli tänään aikainen työvuoro, joten otin piskin meille, niin äiti saa nukkua pidempään ja lisäksi koikun ei sitten tarvitse olla koko päivää yksin. Aamulenkin jälkeen syötiin aamupalaa meidän parvekkeella. Chico selvästi arvostaa betonilattian viileyttä, sen karvahaalarit kun on vähän liian kuumat näihin celcius-asteisiin.

Nyt kun on päivitetty koiruuden turhanpäiväisempiä kuulumisia, siirryn tämän postauksen varsinaiseen asiaan: ohituskoulutukseen. Uskon nimittäin, että siitä, mitä nyt kerron, voi olla hyötyä muille saman ongelman kanssa painiville koiranomistajille.

Meidän Chico, tuo pieni karvahanurinen kullanmuru, on nimittäin alkanut rähistä muille koirille. Osittain se on varmasti hormonien aiheuttamaa uhoa, mutta enimmäkseen luulen sen johtuvan Chicon omasta epävarmuudesta. Se selvästi pelkää isompia koiria. Se on ollut aivan pennusta asti vähän ujo luonne.

Äiti ilmottautui siis Chicon kanssa ihan kunnon ohituskurssille, jossa ihan aito ja oikea koirankouluttaja antoi neuvoja ja käytännön vinkkejä ohittamiseen. Minäkin osallistuin hyvin valaisevalle aloitusluennolle, ja kävin myös seuraamassa yhtä käytännönharjoituskertaa, jotta osaan toimia Chicon kanssa oikein lenkkeilyttäessäni sitä. Koulutuksestahan ei ole paljoa apua, jos vain yksi yrittää saada uusia oppeja piskin päähän, mutta muut sitä ulkoiluttavat antavat sen yhä räksyttää muille koirille.

Sain kurssin aloitusluennolta monia ihan mielettömän hyviä vinkkejä, joita aion todellakin soveltaa sitten joskus oman koirani koulutukseen. Samoin aion pienestä pitäen soveltaa siihen tätä menetelmää, jota nyt toteutamme Chicon kanssa.

Ohituskoulutus on oikeasti hyvin yksinkertaista; se vaatii vain pohjatonta kärsivällisyyttä. Koira oppii jonkun käytösmallin pysyvästi vasta, kun se on toistettu 8000 kertaa jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, jossa tuota käytöstä voidaan toivoa. Haukkumattomuuden suhteen tämä tarkoittaisi siis 8000 onnistunutta toistoa koirapuistossa, metsäpolulla, asvalttitiellä, omassa kotona, metrossa, bussissa, kaikissa niissä muissa kodeissa, jossa koira vierailee... valmista ei siis tule ikinä. Tuo kuulostaa masentavalta, mutta ei se oikeastaan sitä ole, koska jo muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen Chico on todellakin edistynyt ja huimasti. Välillä pääsemme kokonaisia lenkkejä ilman, että se haukahtaa kertaakaan. Välillä taas on vaikeampaa. Onnistumiseen vaikuttaa tietenkin toisen koiran reaktio; jos sekin alkaa haukkua, Chico lähtee helpommin mukaan. Sanonpa kuitenkin suurta ylpeyttä hehkuen, että tänään aamulenkillä kaksi pienempää koiraa räksytti kyllä Chicolle, mutta meidän koikku ei päästänyt ääntäkään. ♥

Entäs miten koulutus toimii käytännössä? Tässä yksinkertaiset step-by-step ohjeet.

1) Etsi koirasi motivaatio. Useimmat koirat motivoituvat ruoasta, toisille riittää palkinnoksi lempilelu. Käytettävien makupalojen tulee oikeasti olla vaikka sisäfilettä tarvittaessa; niidenhän pitää olla houkuttelevampia, kuin se toinen koira. Me käytämme Chicolle nakkia. Makupalat kannattaa pilkkoa tosi pieniksi, ettei koira tule heti alkuun täyteen; kun vatsa on liian täysi, motivaatio nameja kohtaan laskee. Koiralle ei myöskään kannata antaa tuhtia ruokakupillista juuri ennen lenkkiä. Koiran päivittäistä ruoka-annosta pitäisi osata pienentää namien verran, ettei koira pääse lihomaan. Chicolla ongelma on onneksi päinvastainen, koska sen pitäisi saada hieman lisää painoa.

2)  Makupalat kannattaa pitää sellaisessa paikassa, että saat palkattua koiraa nopeasti. Avara tasku tai ihanan ysärimäinen vyölaukku toimivat hyvin. On tärkeää, että nami tulee tarpeeksi äkkiä. Palkkaamistekniikoita kannattaa harjoitella molemmilla käsillä.

3) Valitse koirallesi sana, joka kertoo, kun se tekee oikein. Me käytetään ytimekkään yksinkertaista sanaa "hyvä". Kehusanan tulee aina olla täsmälleen sama, lyhyt ja nopea, ei mitään "hieno poika hyvin meni super mega bra guuguguu", koska se vain riehaannuttaisi koiraa lisää.

4) Kun kohtaatte lenkillä toisen koiran, toimi nopeasti. Kun olette vielä kaukana, ja koirasi vasta katsoo toista koiraa rauhallisesti, sano "hyvä" ja anna sitten nami. Koiralle halutaan opettaa, että toisen koiran näkeminen ja rauhassa katsominen onkin kiva asia, ja siitä saa namin palkakseen. On tärkeää, että koira ehdollistuu siten, että kehu edeltää palkkaa, sillä koulutuksen myöhemmissä vaiheissa jokaisen kehun jälkeen ei enää anneta namia, vaan palkkausväliä harvennetaan. Koira kuitenkin toistaa haluttua käytöstä siinä toivossa, että edes joskus saa naminsa. Aluksi kannattaa kuitenkin palkata ahkerasti, useamman kerran minuutissa. Liian pitkä palkkausväli johtaa koiran huomion herpaantumiseen ja epätoivottuun käytökseen. Ei kannata lannistua, vaikka koira sortuisi haukkumaan. Väärin toimivaa koiraa ei palkita, eikä toruta, jatketaan vaan matkaa ja seuraavan koiran kohdalla uusi yritys.

5) Kun lähestytte toista koiraa, jatka samaan malliin. "Hyvä" ja nami, "Hyvä" ja nami aina kun koirasi vain katsoo toista koiraa rauhallisesti ja haukkumatta. Jos vain mahdollista, kannattaa aluksi kiertää toinen koirakko hieman kauempaa, ja pienentää sitten turvaväliä koiran edistyessä.

6) Jossain vaiheessa - toiset koirat oppivat hitaammin, toiset nopeammin - koirasi oppii niin kutsutun "autowatch" -reaktion, suomennettakoon se "juoruamiseksi". Kun koirasi näkee toisen koiran ulkona, se tarjoaa sinulle itse katsekontaktia namin toivossa. Koira siis "juoruaa" sinulle, että hei, tuolla on toinen koira. Lopulta ulkoiluttajan ei tarvitse enää pitää silmällä lähestyviä koiria, koska koira tekee sen itse puolestasi. Aina koirasi tarjotessa katsekontaktia toisen koiran nähtyään, palkkaa se kehusanalla ja namilla.

7) Jatka tätä samaa metodia koirasi elämän loppuun saakka. Kuten jo aiemmin mainitsin, sen pitäisi käydä aikaa myöten helpommaksi, kunhan koirasi oppii "juoruamaan", ja myös namin antamista harvennetaan koiran edistymisen mukaan. Koiran pitää kuitenkin välillä saada nami, vaikka ohittaminen sujuisi jo hyvin, koska se huomaa nopeasti, ettei toivottu käytös kannata, jos siitä ei ikinä saa palkkaa.

Ja siinä se. Toivottavasti tästä olisi hyötyä muille koirien ystäville! :)

Omapäinen prinssi

Eli Senttipentti.

Sadepäivät ovat kissojen mieleen.

Hän on jo aikuinen. Pieneksihän se näimmä jää, mutta ei siinä enää vauvanpulleutta ole, ihan aikuisen näköinen komea poika siitä sitten tulikin. Hän on ahne pieni possu, joka syö edelleen kaiken mikä eteen vain sattuu tupsahtamaan; salaatinlehdistä lihapyöryköihin ja takaisin kissanruokaan. Sentin läsnäolo on tuonut myös tervettä ahneutta aikuisille, nyt menee märkäruokakin kun hui kauhistus, rohmupossu-Sentti syö muutoin kaiken.

Chichu ja Sissi voivat myös hyvin. Penturuokakuuri alkaa näkyä jo Sississä, koska meitin pikkuinen pullaperse ei häviä syömisessä nuoremmalleen. Tämä on johtanut siihen, että pikkuhiljaa palaillaan aikuisten ruokaan, sillä alkaahan tota "pentuakin" jo ikä painaa. (Ainakin näin naapurit toivovat Sentin vetäessä tuttua rundiaan siinä illalla.. Että voi kissan viipellyksestä lähteä hyvä ääni..)

Mutta tässä nyt kaikki: kissat jatkavat kuorsaamistaan valmistautuen iltavilliinsä.

Pupuperspektiivi

Nämä pari kuvaa eivät näytä kummoisilta, mutta ovat itseasiassa mestarillisia otoksia, mitä Odessaan tulee. Siitä on ihan lähes mahdotonta saada kuvaa, joka ei ole tärähtänyt. Se hyörii ja pyörii niin vikkelästi, ja pahimmassa tapauksessa kiinnostuu kamerasta ja tunkee kuononsa kiinni linssiin. Mutta on se vaan söpö, kun se tähystelee takatassuillaan! ♥

Niin, suurin osa Odessasta otetuista kuvista näyttää aina tältä. :D

Ystävykset

 

 

 

R.I.P Killi 24.3.2013

''Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.''

R.I.P Killi 24.3.2013

Karvamoosesten kuulumisia

Anteeksi epäaktiivinen päivittelyni; kuvia löytyy ja päättömiä tarinoita kissoista myös, mutta ah mistä sen kaiken ajan repisi, tai motivaation. Köh.

Kissat voivat kuitenkin hyvin. Sentille pitäisi hiljalleen aikaa leikkuuseen varata, sillä tarkoitus olis nips naps kulkuset pois. Yup, kyllä, luit oikein, kulkuset. Meitin toinen perintöprinsessamme Sentti onkin Pentti, ihan mun tuurilla tyttökissan kun ottaa se onkin sitten paria kuukautta myöhemmin jätkä.

En valita, hillitön terminaattori se edelleen on.

Sissin aina niin ah rennot nukkumisasennot. Se on ihana pikku pullapoika, se näyttää aina siltä kuin se pieni pulunaivo hymyilis. Silläkin on jonkin sortin kevättä rinnassa-fiilis, sillä aika ajoin se on nyt naukunut kuin kevätjuoksuissaan oleva tyttö. Pöljäkkeellä aina ollut hieman identiteettiongelmaisuutta.

Mutta eikös Sentti näytäkin jo isolta ja komealta kollilta? Vähän säälittävä teini-ikäinen luikku se kyllä on. Mutta kyllä se on vielä niin pentu, hämilleen kun menee niin köllähtää kyljelleen ja kattoo silmät leipälautasen kokosina.

Chichu on edelleen se Diiva ja Kuningatar, nuo puolet ovat vain pennun myötä korostuneet, eikä Senttikään uskalla mennä tökkimään meitin Majesteettia. Ehkä saattaa yritää mutta ähäkutti kun Chichun arvolle ei sillä hetkellä sovikaan tulla häirityksi. Silloin Sentti juoksee, ja juoksee muutes lujaa. *SISSSIIII PELASTAAA TOI HULLU KIUSAA* ja Chichu on *bitch pease*

Mutta tällaista meitin familyyn tällä hetkellä; aauringossa paistattelua ja hulluja spurtteja pitkin asuntoa.

- cchuboi